Elokuvat ovat olleet keskeinen osa kulttuuri- ja viihde-elämää jo yli sadan vuoden ajan. Sinä aikana on nähty monenlaisia erilaisia elokuvan tyylilajeja. Sata vuotta sitten äänielokuvaa ei vielä ollut olemassa. Ensimmäinen äänielokuva, jossa oli puhuttuja repliikkejä mykkäfilmin asemesta, tehtiin vasta 1920-luvun lopulla. Se avasi tien esimerkiksi musikaaleille, joita tehtiinkin 1930-1950-luvuilla paljon. Myöhemmin suosituiksi elokuvan lajityypeiksi tulivat muun muassa westernit eli lännen elokuvat. Mustia rikosdraamoja tehtiin erityisesti sotien jälkeisenä aikana. Myöhemmin erityisesti perhedraamat ja toimintaelokuvat vetivät väkeä elokuvateattereihin.
Klassikkojen yhteiset piirteet
Klassikkoelokuvia yhdistää se piirre, että ne muistetaan jostakin erityisen ansiokkaasta asiasta. Taitavat ohjaajat ja näyttelijät ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siihen, että kohtauksista tulee mieleenjääviä. Oma osansa on kuitenkin miljöön valinnalla. Jostain syystä vesi on usein elementtinä unohtumattomille kohtauksille. Esimerkiksi 1960-luvulla Audrey Hepburnin tähdittämä klassikkoelokuva Aamiainen Tiffanylla muistetaan paitsi Henri Mancinin säveltämästä tunnusmelodiastaan Moon River, myös kohtauksesta, jossa pääpari löytää toisensa sateessa. Veden valuessa ympärillä pari halaa toisiaan ja puristaa välissään pientä kissaa, jotta se ei kastuisi.
Vesi musikaaleissa
Musikaaleissa vesi on ollut läsnä monessa klassikkohetkessä. Ehkä kaikkien aikojen kuuluisampana musikaalikohtauksena voidaan pitää MGM-yhtiön tuottaman Singin in the Rain -elokuvan kohtausta, jossa päähenkilö Gene Kelly tanssii kuin olisi sadesuihkun alla. Läpimärkä Kelly laulaa olevansa niin rakastunut, että on onnellinen, vaikka käveleekin sateessa keskellä yötä. Lyhtypylvääseen seisomaan noussut Gene Kelly on yksi elokuvamusikaalien ikonisista kuvista.
Muissakin musikaaleissa on vedestä innoittuneita kohtauksia. Tällainen on esimerkiksi 1940-luvun Esther Williams -klassikossa Meren jumalatar, jossa olympiavoittaja ui muodostelmassa isossa vesinäytöksessä. Elokuvassa näyttävät suihkulähteet tulevat kuin sadesuihku muodostaen uskomattomia lavasteita koreografioille. Technicolor-väreissä hehkuva musikaali hyödyntää veden ja tulen dramatiikkaa. Halutessasi kotiisi samaa tunnelmaa hanki sadesuihku kylpyhuoneeseesi!
Suihkulähteitä on nähty klassikkoelokuvissa muitakin. The Sound of Music -musikaalissa vuodelta 1965 lapset kiertävät Itävallan Salzburgissa suihkulähteitä laulaen Richard Rodgersin ja Oscar Hammersteinin unohtumattomia musikaalisävelmiä. Elokuvassa on myös hyvin muistettava kohtaus, jossa seitsemän lasta ja kotiopettaja kaatuvat kaikki veneessä ja joutuvat uimaan rantaan, jossa läpimärkiä lapsia odottaa kiukkuinen isä.
Vesi uuden aallon elokuvissa
Myös 1950-luvun jälkeen muotiin tulleissa eurooppalaisissa uuden aallon elokuvissa vesi oli usein läsnä kiehtovana elementtinä. Esimerkiksi italialaisessa ohjaaja Federico Fellinin elokuvassa Ihana elämä elokuvatähti Anita Ekberg menee kylpemään kuuluisaan Trevin suihkulähteeseen Roomassa. Kohtaus on äänestetty monesti yhdeksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista elokuvakohtauksista. Etenkin eurooppalaisia kaupunkeja on elokuvissa kuvattu vesielementtejä hyödyntämällä. Näyttävät suihkulähteet kuuluvatkin monen kaupungin nähtävyyksiin.
Television historiassakin suihku on ollut mukana eräässä klassikkokohtauksessa. 1980-luvulla suuressa suosiossa oli melodraama nimeltä Dallas. Sarjaa katsottiin ympäri maailman ja myös Suomessa se on kaikkien aikojen suosituimpia ja puhutuimpia draamasarjoja. Yksi sarjan suosikkihahmoista oli näyttelijä Patrick Duffyn esittämä Bobby Ewing, jonka hahmo kirjoitettiin kesken sarjan ulos väittämällä, että henkilö on kuollut auto-onnettomuudessa. Paljastui kuitenkin, että hahmo oli liian rakas yleisölle, että siitä olisi voitu luopua. Siksi kauden loppukohtauksessa Bobbyn hahmo yllättäen ilmestyikin suihkusta ja katsojille paljastui, että koko kolari oli ollut vain pahaa unta.